Meillä on alettu tosissaan ottaa noutohommat haltuun ja hyvin edistytään. Piina on kovin innoissaan ollut "töihin" pääsystä ja tuntuu, kuin noutotreenit olisivat lasten leikkiä vain. Ensimmäisen kerran otettiin puinen noutokapula käyttöön noin kuukausi sitten. Ensimmäinen tutustuminen kapulaan oli hienoinen pettymys, kun kiinnostus sitä kohtaan oli jokseenkin vähäinen. Otettiin väliin tarttumisharjoittelua mieluisten lelujen kanssa, tästä alettiin naksuttimen avulla harjoittelemaan suussa pitämistä. Tuo koira on niin fiksu, että aivan hämmästyttää. Tänään otettiin kapula pitkästä aikaa taas kehiin ja olihan se nyt helppoa kuin heinän teko, se kapulaan tarttuminen ja sen nouto siis. Tarttuu kapulaan oikein, ei natustele sitä ja ote pitää myös uuden käskyn annettuani. Treenaus tuntuu taas niin himskatin hyvältä, kun edistystä tapahtuu.
Dameja on noudettu metsälenkeillä melkein päivittäin ja nyt pitäisi alkaa hioa palautusasento nätiksi ja oikeaan kohtaan. Piina jää hieman liian kauas eteeni istumaan ja sitä joutuu korjaamaan aina normaali luoksetulossakin silloin tällöin. Palautus meillä tehdään eteen ja siitä sitten sivulle käsky, jota myös hiotaan ja hinkutetaan. Mutta eihän kaiken pidäkään olla helppoa ;)