NOVA SCOTIA DUCK TOLLING RETRIEVER

Blog

Hakuilua

Posted by picolinan at 11:11 AM on June 26, 2008
Tänään käytiin Piinan kanssa treenaamassa hakua ja hyvin innokkaana taas mentiin. Sessa oli meille maalimiehenä ja minä puolestaan toimin Sessalle ja Neralle samaisessa tehtävässä.
Piinalle tehtiin kolme hakua, yksi vaikea ja kaksi helppoa. Ensimmäinen oli vaikea ja sitä tuumittiinkiin urakalla, siinä oli hampaissa kiristelemistä, kun toisteli päässään "luotan koiraani, luotan koiraani". Yhdessä vaiheessa Piina unohti selvästi mitä ollaan tekemässä ja oli pakko antaa vihjesana uudestaan. Pääasia kuitenkin on, että maali löytyi lopulta. Seuraavat kaksi tehtävää olivat helppoja ja hurjalla innolla Piina syöksyi hakuun. Piina on niin ihmisrakas, että jo pelkkä ihmisen löytäminen on sille niin mahtavaa, että meinaa palkkaherkutkin unohtua, mutta kyllä ne kuitenkin aina syödään ;)
Innolla odotamme seuraavaa kertaa.

Categories: None

Post a Comment

Already a member? Sign In

0 Comments